Moskovanpata

Tämä Mysi Lahtisen moskovanpadan ohje on niin hyvä, että mitäpä sitä muuttelemaan.
Täydellistä.

Ohje kopioitu Kodin kuvalehdestä.


1 kg naudan paistia

3 sipulia

3 venäläistä suolakurkkua

voita

3 rkl hunajaa

2 tl rouhittua mustapippuria

ripaus cayennenpippuria

3 rkl vehnäjauhoja

4–5 dl voimakasta lihalientä

150 g aurajuustoa

240 g smetanaa

Ota paisti huoneenlämpöön tunti ennen ruuanvalmistusta.

Kuori ja silppua sipulit. Silppua myös kaksi suolakurkkua ja laita siivilään valumaan. Säästä liemi.

Sulata padassa voi. Paista sipuleita viitisen minuuttia. Lisää hunaja. S
ekoita hyvin ja lisää suolakurkut. Paista ahkerasti käännellen toiset viisi minuuttia.

Lisää pippurit. Paista vielä hetki, jotta pippurit ehtivät herätä. Kaada suolakurkkuliemi pataan.
 Nosta pata sivuun liedeltä ja peitä kannella.

Kuutioi paisti. Paista pieni erä kuutioita kerrallaan pannussa voissa kauniin ruskeiksi.
Kaada lihat pataan sipulin ja suolakurkun seuraksi.
Huuhtele pannu vesitilkalla ja kaada tilkkanen pataan.

Ripota vehnäjauhot lihakuutioitten päälle. Sekoita ainekset.
 Lisää lihaliemi ja sekoita taas. Murustele juusto liemeen.
Sekoita kunnes juusto sulaa. Lisää lopuksi smetana.

Laita kannella peitelty pata 200-asteiseen uuniin kypsymään tunniksi.
Alenna sitten lämpö 150 asteeseen.
Kypsennä ruokaa vielä puolisen tuntia tai niin kauan, että liha on mureaa.
 Ota kansi padan päältä ja anna ruuan olla uunissa sen aikaa, että pinta saa vähän väriä ja kastike kiehuu hieman kasaan.

Silppua kolmaskin suolakurkku ja ripottele ruuan päälle.
Tarjoa ruoka keitettyjen perunoitten kanssa.

Kommentit

  1. Lukeutuu meilläkin erittäin tykättyihin talviruokiin. Milloin riisin milloin erilaisten perunoiden kera syödään ja monasti ihan vierasruoaksikin olen tätä tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Voi tää oli kyllä hyvää. Tarttee tehdä samoilla aineksilla ihan jauhelihastakin arkena :)

    VastaaPoista
  3. Juuri katselin itse tätä ohjetta tuolta tallenteistani ja ajattelin tekaista nyt viikolla.
    Ai ai, kun vesi herahtaa kielelle tätä jo katsoessa.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä hyvää. Uskon että myös jauhelihasta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti